lauantai 23. lokakuuta 2010

Yötä päivää

Suomen neuvottelijat ovat istuneet kuvan kongressikeskuksessa jo monta pitkää päivää. Illat ovat venyneet pitkiksi ja yöt jääneet lyhyiksi. Sama tahti jatkui näin lauantaina leppeästä auringonpaisteesta huolimatta.

Neuvottelijoitamme on pitänyt kiireisenä muiden kokousten ja työryhmien ohella EU-koordinaatiokokoukset, joissa sovitaan unionin yhteisistä kannoista eri asiakokonaisuuksiin. Koordinaatioita järjestetään usein, ja ne tuppaavat venymään. Lyhyiden yöunien sieto, kärsivällisyys ja ne kuuluisat voimakkaat istumalihakset ovat täälläkin valttia.

Itse kongressikeskus sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, Horikawajoen rannalla. Kokouspaikkaan tulija huomaa pian, että ympäristöasioihin on panostettu. Lukuisat värikkäät roskapönttörivit kannustavat lajittelemaan, ja jokainen osallistuja saa ilmaisen metrolipun, joka on voimassa koko kaksiviikkoisen kokouksen ajan. Kokousjärjestäjät ja lukuisat vapaaehtoiset ovat ylitsevuotavan ystävällisiä.

Pian tahti ja tunnelma tiivistyvät entisestään, kun toinen ja viimeinen kokousviikko lähtee käyntiin. Uskallan ennustaa, että samalla blogikirjoitukset lyhenevät.

Katja Huumo

1 kommentti: