torstai 7. lokakuuta 2010

Yhdessä sopimisen voima


Elämä maapallolla perustuu luonnon monimuotoisuuteen. Monimuotoinen luonto palvelee meitä tuottamalla ravintoa, puhdasta vettä, tasoittamalla lämpötilan muutoksia ja hillitsemällä tulvia. Nämä palvelut ovat äärimmäisen arvokkaita ja ihmisen olemassaolon kannalta välttämättömiä.

Kahdeksan vuotta sitten maailmanyhteisö hyväksyi tavoitteeksi hidastaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vuoteen 2010 mennessä. Euroopassa olemme vielä kunnianhimoisemmin tavoitelleet luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä samassa ajassa. Valitettavasti tavoitteita ei saavuteta meillä eikä muualla.

Matka kohti päämäärää on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin turha. Suunta on ollut oikea, mutta aika loppui kesken.

Olemme Suomessa tehneet töitä etenkin metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hallitus esittää ensi vuoden budjettiin METSO-ohjelmalle 29 miljoonaa euroa uusien suojelualueiden hankintaan tai rauhoittamiseen. Summa ei ole aivan vaatimaton nykyisessä taloustilanteessa. Työn alla on myös laajapohjaisen yhteistyönä valmisteltava Saimaannorpan suojelustrategia, ja lakiesitys Selkämeren kansallispuiston perustamisesta on eduskunnan käsittelyssä.

Tätä kirjoittaessa valmistelut Japanin Nagoyassa pidettävään biodiversiteettisopimuksen osapuolikokoukseen ovat kiivaimmillaan. Kokouksen alkuun on alle kaksi viikkoa.

On äärimmäisen tärkeää, että Nagoyassa pystymme sopimaan uusista yhteisistä tavoitteista luonnon suojelulle ja kestävälle käytölle. Aiemmista virheistä on opittu, ja yhteinen tahtotila tuntuu olevan saada tavoitteista mitattavia, yksilöityjä ja realistisia. Myös seuranta tehostuisi, kun voisimme aika ajoin entistä tarkemmin varmistaa, että suunta on oikea.

Seuraava ajallinen tarkistuspiste asetetaan suurella todennäköisyydellä vuoteen 2020. Kun tähtäin ei ole liian kaukana, asioihin tulee riittävästi potkua.

Yhdessä sopiminen on tärkeää, sillä globaalit raamit suuntaavat myös Suomen kansallista päätöksentekoa. Kokouksen jälkeen kansainväliset tavoitteet on arvioitava kansallisesti, ja ne on otettava huomioon tulevien vuosien toiminnassa. Asiat etenevät vain määrätietoisella työllä.

Kaiken muun ohella tietoisuuden lisääminen luonnon monimuotoisuudesta on tärkeää. Tämä asiantuntijoittemme ylläpitämä blogi toivottavasti osaltaan kasvattaa kiinnostusta luonnon kirjon turvaamiseen.

Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen kuuluu vastuulliseen elämäntapaan. Hyödyt tästä vastuusta kohdistuvat tuleville sukupolville.


Paula Lehtomäki, ympäristöministeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti