torstai 14. lokakuuta 2010

Nagoya lähempänä kuin koskaan

Nagoyan kokous on lähempänä kuin koskaan. Suomen valtuuskunnan jäsenet ovat jo laukkujaan pakkaamassa ja tuota pikaa menossa lentokentälle ja siitä kohti Nagoyaa. Kokous alkaa melkein välittömästi sen jälkeen kun Nagoyaan on saavuttu perille.

Suomen valtuuskunta on luonnollisesti valmistautunut kokousta varten jo koti-Suomessa. Valtuuskunnan järjestyksessä toinen ja samalla viimeinen valmistautumiskokous pidettiin ympäristöministeriössä tällä viikolla. Kävimme tarkasti läpi kokouksen tärkeimpiä aihekokonaisuuksia ja niiden valmistelutilannetta. Samalla selkiytimme itse kunkin valtuuskunnan jäsenen roolia itse kokouksessa, jotta Suomen valtuuskunta pystyisi vaikuttamaan kokouksen loppuasiakirjoihin huomattavasti kokoaan merkittävämmällä tavalla.

Nagoyassa julkaistaan myös maapallon luonnon ekosysteemien taloudellista arvoa koskeva raportti. On sanomattakin selvää, että kun jatkuvasti köyhdytämme luontoa, sahaamme samalla myös omaa oksaamme ja varsinkin tulevien sukupolvien, siis omien lastemme ja lastenlastemme, elinmahdollisuuksia. Nagoyassa julkaistava raportti avaa toivottavasti lopullisesti silmämme sille, että maapallon ekologisten rajojen rikkominen on hyvin lyhytnäköistä myös taloudellisesta näkökulmasta katsoen.

Sternin raportti osoitti aikanaan, että ilmastonmuutoksen torjunta nyt tulee paljon halvemmaksi kuin toimiin ryhtyminen vasta myöhemmin. Sama pätee luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen. Toivottavasti Nagoyan kokous antaa uutta vauhtia näille ponnistuksille.

Timo Tanninen

1 kommentti:

  1. Kiinnostavaa nähdä myös, saako tuo pian julkaistava raportti aikaan yhtä nopeaa ja suurta kiinnostuksen nousua monimuotoisuuskysymyksiin kuin Sternin raportti aikanaan teki ilmastonmuutoksen kanssa. Toivotaan parasta.

    Onnea kokoukseen! Seuraan blogia mielenkiinnolla, hienoa että olette päättäneet tehdä tällaisen.

    VastaaPoista